Kotistudionurkka

levyn kansi

Nysväyksen riemuvoitto

Routasaha - Linnunrata, huhtikuu 2002 - toukokuu 2003

Näyte: www.mikseri.net/routasaha/ - Satakieli

Projekti hoidettiin koko lailla samalla sapluunalla kuin aikaisempikin, mutta vielä enemmän näpräten.

Pienenä yksityskohtana mainittakoon, että koska emme vieläkään lähteneet metronomin orjiksi, biisit menivät luonnollisesti aika "vapaalla" tempolla. Minäpä sitten näppäränä atk-hiirenä ohjelmoin pienen ohjelman joka träkkäsi keskimääräisen tempon virveliraidalta ja tulosti tarvittavat temponmuutokset. Nämä syotin Logiciin sisään ja avot, tietokone seurasi bändin tempoa eikä päinvastoin! Tämä helpotti huomattavasti leikkaa ja liimaa -tyoskentelyä kun tahtiviivat menivät oikeissa paikoissa.

Miksauksen loppuvaiheessa tehtiin huomattavan paljon erilaista pikkusäätämistä, ja tähän tulee (aikanaan) pieni äänitekollaasi eri välivaiheista.

Levyn avausbiisi "Satakieli" on mielestäni soundeiltaan jotenkin epätavallisen onnistunut, avoinainen ja kirkas. Tästä en tosin voi itse ottaa koko kunniaa kun suurin osa ilmavuudesta tulee käsittämätttomastä määrästä pieniä kitarajuttuja.

takaisin


Päivitetty sinua varten 19.3.2005. palaute, kysymykset, jne.